Haemme eri puolilta Suomea 14-24-vuotiaita nuoria syyskuussa käynnistyvään valtakunnalliseen Nuoret vaikuttajat -toimintaan. Nuorissa vaikuttajissa nuoret pääsevät osallistumaan järjestövaikuttamiseen, tapahtumatuotantoon, taiteilijatapaamisiin, taiteellisiin projekteihin sekä tutustumaan omiin vahvuuksiin ja yritystoiminnan mahdollisuuksiin. Toiminta alkaa tänä syksynä ja jatkuu aina 31.5.2027 asti. Ryhmä tapaa eri puolilla Suomea noin viisi kertaa vuodessa viikonloppuisin. Toimintaan osallistuminen on täysin maksutonta. Nuoret vaikuttaja -toiminnassa vahvistetaan […]
Lue lisää
Tänään 27.6. vietetään Kesäteatteripäivää, jolloin juhlistetaan ainutlaatuista ja elinvoimaista kesäteatterikulttuuria. Päivän kunniaksi Harrastajateatteriliitto on julkaissut kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja Jenni Kokanderin kirjoittaman Kesäteatteripäivän julistuksen. Sen myötä haluamme kiittää niitä tuhansia vapaaehtoisia, jotka mahdollistavat tänäkin kesänä onnistuneet näytökset sadoissa nuorisoseurojen ylläpitämisessä kesäteattereissa. Kiitos korvaamattomasta panoksestanne ja ihanaa teatterikautta niin tekijöille kuin kokijoillekin! ”Meillä ihmisillä on ollut […]
Lue lisää
Nuorisoseurojen ohjaajille suunnattu valtakunnallinen ja virtuaalinen Ohjaajainhuone jatkuu jälleen syksyllä. Kyseessä on luottamuksellinen Teams-tapaaminen, joka tarjoaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia, esittää kysymyksiä ja kuulla, miten muut harrastusohjaajat eri puolilta Suomea ratkaisevat arjen haasteita. Seuraavat Ohjaajainhuoneet järjestetään: Ilmoittauduthan viimeistään kaksi päivää ennen tapaamista. Ilmoittautuneille lähetetään Ohjaajainhuoneen Teams-linkki tapahtumapäivää edeltävänä päivänä. Ohjaajainhuoneet ovat osa nuorisoseurojen ohjaajahuoltoa – säännöllistä […]
Lue lisää
Hyvä Pride-kuukautta! Nuorisoseurat on kaikille sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, fyysisistä ominaisuuksista tai etnisyydestä huolimatta. Meillä saat olla sinä juuri sellaisena, kuin olet. Tule kansamme juhlistamaan tasa-arvoa ja yhdevertaisuutta joko osallistumalla Helsinki Pride -kulkueeseen tai hyödyntämällä valmiita somemateriaaleja. Tule marssimaan Helsinki Pride -kulkueeseen Nuorisoseurat on mukana marssimassa Helsinki Pride -kulkueessa lauantaina 28.6. – tervetuloa mukaan! Nuorisoseurojen porukkaan […]
Lue lisää
Seinäjoella lauantaina 6.9. järjestettävän TeatteriTapauksen ohjelmisto on julkaistu ja liput esityksiin ovat myynnissä. Päivän aikana nähdään kolme esitystä. Ohjelmistossa ovat mukana Tampereelta Tukkateatterin Best Friends Forever, Vantaalta Tikkurilan Teatterin Rajatorppa sekä Ylihärmän Nuorisoseuran Puuställin häät. Tapahtumaan haettiin alkuvuodesta kolmea, maksimissaan 60 minuutin mittaista esitystä. TeatteriTapauksen lähtökohtana on herätellä Suomen teatteritarjontaan koko illan näytelmien rinnalle tunnin […]
Lue lisää
Lappeenrannassa 12.–15.6. järjestettävään lasten ja nuorten kulttuuritapahtuma Kalenoihin on ilmoittautunut lähes 400 tanssijaa eri puolilta Suomea. Tapahtuma kokoaa kansantanssiryhmät tanssimaan yhdessä ja viettämään iloista kesäkuista viikonvaihdetta Saimaan rannalle. Kalenoiden keskiössä on yhdessä tekeminen ja kokeminen, joka näkyy parhaiten pääjuhlassa sunnuntaina 15.6. Juhlassa kymmenet eri kansantanssiryhmät tulevat yhteen esittämään tanssinopettajien Susanna Kivisen ja Maiju Laurilan koreografioiman […]
Lue lisää
Olen kotoisin pienestä kylästä, jossa nuorisoseuran talo oli ja on edelleen tapahtumien keskus. Kylän kuusijuhlat järjestettiin syyslukukauden päätteeksi aina nuorisoseuralla. Ekaluokkalaiselle sali tuntui maailman suurimmalta ja lava hurjan korkealta. Ensimmäisen kerran minua kysyttiin mukaan näytelmään, kun olin kymmenen ikäinen. En varmaan olisi mennyt, jos ei olisi kysytty. Mukana oli yläasteikäisiä nuoria ja tuntui, että he […]
Lue lisää
Vuosi 2024 oli Nuorisoseuroille jälleen täynnä toimintaa, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Luvut puhuvat puolestaan: yli 27 000 henkilöä harrasti 920 eri harrastusryhmässä. Toiminnan mahdollisti 522 aktiivista nuorisoseuraa eri puolilla Suomea. Myös tapahtumat vetivät väkeä. Paikallisiin ja valtakunnallisiin tilaisuuksiin osallistui vuoden aikana yhteensä 662 483 henkilöä. Nuorten osuus kaikkeen toimintaan osallistuvista on vaikuttava: lähes 287 000 nuorta […]
Lue lisää
Toimitko Nuorisoseuran sihteerinä, somevastaavana, seurantalon talkoolaisena tai vapaaehtoisena ohjaajana? Kartoitamme vapaaehtoistoiminnan tilaa Nuorisoseuroissa – vastaa kyselyyn! Vapaaehtoistoiminnan tukeminen ja kehittäminen on yksi järjestön tehtävistä. Kehitystyö lähtee liikkeelle nyt toteutettavalla vapaaehtoistoiminnan tilaa ja vapaaehtoisina toimivien kehittämisajatuksia kartoittavalla kyselyllä. Kyselyn kautta saamme vertailuaineistoa vuoden 2018 laajaan vapaaehtoistoimintaa nuorisoseurajärjestössä kartoittaneeseen selvitykseen sekä tietoa kehityskuluista ja tukitarpeista tässä ajassa. […]
Lue lisää
Erkki Henriksson on palkittu Vuoden Hermanni -tunnustuksella lauantaina 12.4. valtakunnallisilla H-kiltapäivillä. Suomen Nuorisoseurat jakaa tunnustuksen henkilölle, joka on edistänyt merkittävällä tavalla nuorisoseuratoimintaa omalla alueellaan tai laajemmin. Yli 50 vuotta nuorisoseuratoiminnassa mukana olleena Erkin panos erityisesti Klaukkalan Nuorisoseurassa on merkittävä. Hän on ahkeralla vapaaehtoistyöllään saanut aikoinaan seuran harrastus- ja tapahtumatoiminnan nousuun ja toiminut pariin otteeseen puheenjohtajana. […]
Lue lisää