Kategoria: Leirit

  • Eurooppalaista ystävyyttä ja elävää perinnettä

    Eurooppalaista ystävyyttä ja elävää perinnettä

    Erasmus+ nuorisovaihto Sisilian Mussomeliin

    Elokuun lopussa matkasimme 5 nuoren kanssa Sisilian Mussomeliin kansainväliseen Erasmus + nuorisovaihtoon, jonka teemana oli johtajuus ja vaikuttaminen. Ohjelman edetessä hauska huomio oli, että tässä tapauksessa johtaminen oli ohjaajataitojen kehittämistä, eli nuorisoseuralaisittain Knoppi-koulutus.  Muut osallistujat tulivat Unkarista, Espanjasta ja Italiasta. Heti kärkeen oli nuorille oikein kunnon hyppäys nuorisotyön syvimpään muotoon, eli yhteisasumukseen. Kaikki nuoret asuivat samassa rakennuksessa, huolehtivat itse omista ruoistaan ja tiskauksesta sekä siivouksesta ja roskien lajittelusta. Näin ohjaajan näkökulmasta monella nuorella on vielä aika paljon opittavaa kyseisistä taidoista. Ohjelman aluksi jaettiin vastuita eri toiminnoista, kuten kuka vie illalla roskat ulos, kuka tiskaa lounaalla, kuka tarkistaa vessat ja kuka tekee päivittäiset meemit yhteiseen WA-ryhmään. Tämä viimeinen oli erityisen hauska! Ja tosiaan, ohjaajat asuivat täysin eri rakennuksessa, useamman sadan metrin päässä rinnettä alas.

    Mussomeli paikkana oon hyvin vanha. Kaupunki sijaitsee noin 800 metrin korkeudessa keskellä Sisiliaa ja on juuri sellainen paikka, johon turisti ei varmasti eksy. Tämä onkin yksi suola näissä nuorisovaihdoissa. Pääsee paikkoihin, jossa on aitoa elämän menoa, turisteja ei näy ja aikataulut on Sisilialaiset, esim siesta.

    Kansainvälinen nuorisovaihto on nuorisotyön muotona poikkeuksellisen tehokas, sillä se siirtää oppimisen suoraan käytäntöön ja aitoihin kohtaamisiin, niin ettei nuori edes välttämättä huomaa oppivansa.

    Kansainvälisen nuorisovaihdon nuorisotyöllinen anti voidaan jakaa neljään pääteemaan:

    Kulttuurienvälinen oppiminen ja ennakkoluulojen purkaminen

    Kun nuoret elävät, syövät ja toimivat yhdessä eri maista tulevien ikätovereidensa kanssa, stereotyypit murenevat. Suomalaisista nuorista kehkeytyi rohkeampia ja osalla rupesi kädet käymään kuin aidolla espanjalaisella tai italialaisella. Nuorten kanssa päästiin tosi hyviin keskusteluihin eri kulttuureista ja kulttuurisista oletuksista ja päästiin myös yhdessä keskustelemaan suomalaisista tehdyistä oletuksista. Ja se oli varmaa, että kun ohjelma alkoi, suomalaiset olivat paikalla 😊

    Pääsimme tutustumaan niin Mussomelin paikallisiin perinteisiin kuin espajalaiseen flamencoon. Opetimme myös kulttuuri-illassa suomalaista huutokatrillia ja olipa yksi unkarilainen opetellut ripaskan youtube videoiden avulla. Jokainen maa oli tuonut kulttuuri-iltaa varten pientä maisteltavaa. Me veimme ruisleipää, salmiakkia, lakua ja ruissipsejä. Saimme nauttia bruchettoja, parman kinkkua ja juustoja sekä paljon erilaisia keksejä. Jännittävä oli sisilialainen perinneruoka, jossa vaalean sämpylän väliin laitetaan perunalettu, Pane e crocché. Tutustuminen opettaa nuorille oman ja muiden kulttuuriperinnön arvon ja auttaa ymmärtämään Euroopan monimuotoisuutta.

    Pääsimme myös yhdeksi päiväksi retkelle upeaan Palermoon. Suomalaisille usein vanhat kaupungit ovat ihailun kohteena, koska Suomi on maantieteellisesti niin sivussa, ettei tänne ole rakennettu palatseja tai upeita katedraaleja. Ihan vaan kävely Palermon kaduilla oli täynnä elävää kulttuuria.

    Sosiaalisten ja elämänhallintataitojen vahvistuminen

    Ulkomaille lähteminen ilman tuttua turvaverkkoa kasvattaa nuoren itsenäisyyttä, omatoimisuutta ja kriisinhallintataitoja. Meidän 5 nuorta eivät tunteneet toisiaan lähes ollenkaan ennen matkalle lähtöä. Vaatii rohkeutta tulla mukaan ja tavata muut vasta lentokentällä. Tällä matkalla erityisen haasteen toi lämpötila. Päivälämpötila kohosi noin 40 asteeseen eikä yölläkään lämpötila laskenut alle 27 asteen. Kun majoituksessa ei ollut ilmalämpöpumppua, oli haasteena saada nukuttua. Toisaalta yhteisöllisyys toisten kanssa kiehtoi, mutta untakin pitäisi saada 8 päivän reissulla. Ja mitä pidemmälle reissu eteni, epäilen, että sen lyhyemmäksi nuorten yöunet jäivät. Ja kuten jo aiemmin totesin, nuoret asuivat yhdessä. Väistämättäkin näkyi, että aika harva oli hirveästi kotitöitä tehnyt. Nuoret olivat iältään 16-23-vuotiaita ja kuten tiedämme, ainakin italiaiset ja espanjalaiset asuvat vielä tässä iässä tukevasti kotona. Joka tapauksessa yhteisöllinen asuminen lisää nuorten resilienssiä. Asioita pitää jakaa, asioista pitää neuvotella ja suihkuun/vessaan jonottaa. Hauskaa oli se, että viikko vaihdon jälkeen yhteiseen WhatsApp ryhmään tuli viesti fasilitaattoreilta: Ihme on tapahtunut ja sen jälkeen kuva siististä keittiöstä.

    Nuorten rohkeus käyttää vierasta kieltä (tai kommunikoida luovasti kehonkielellä ja ilmeillä) kasvoi kohisten viikon aikana. Hyvä puoli vaihdossa oli se, että yhteinen kieli oli englanti, mikä ei ollut kenenkään äidinkieli. Alkuun osa arasteli puhumista, mutta viikon edetessä meteli lisääntyi ja kädet kävivät. Ja vaikka aina ei löytynyt oikeita sanoja, muiden tahto ymmärtää oli kova. Alkuvaihdosta teimme tosi paljon ryhmätöitä, loppuvaihtoon oli rakennettu videoiden tekoa ja podcasteja. Jokaiselle löytyi näihin sellaiset roolit ja tehtävät, jotka tuntuivat itselle sopivilta. Yhteinen WhatsApp oli aluksi enimmäkseen informaatiokanava, vaihdon aikana rupesi jo info häviämään kaikkien muiden viestien taakse, ja näin vaihdon jälkeen se toimii loistavana kanavana pitää yhteyttä ja osallistua meemipeliin tasaisesti. Meemien tekeminen vaihdon aikana ja meemipelistä muodostui tämän porukan oma juttu.

    Osallisuuden ja aktiivisen kansalaisuuden kokemus

    Nuorisovaihdon aikana moni huomasi, että nuoret kokevat monia asioita samalla tavalla huolimatta siitä, missä asuvat. Mussomelissä asuvilla nuorilla oli huoli, pitääkö lähteä isoon kaupunkiin, pois kotikulmilta. Malagasta tulleita nuoria huolestutti turistit ja karanneet hinnat, sekä Afrikasta tulevat siirtolaiset. Nuoret oppivat ja kokevat olevansa osa jotain suurempaa kuin vain oman kotikuntansa nuori. He oppivat hahmottamaan itsensä globaaleina ja eurooppalaisina kansalaisina. Heihin uppoaa samanlainen huumori, he kaikki pohtivat nuoruuden vaihetta, monilla oli ollut vaikeuksia ihmissuhteissa yms. Pelko toisista hälveni ja ystävyyssuhteita syntyi. Ja tulipa Gossip Boxiin epäilyjä romanttisista suhteistakin vaihdon aikana!

    Ryhmätyö- ja johtamistaidot

    Mitäs me sitten Sisiliassa tehtiinkään? Päivät olivat täynnä erilaisia työpajoja, joissa käytettiin monia erilaisia luovia menetelmiä. Tutustumisen jälkeen pohdimme hyvän ohjaajan ominaisuuksia ja erilaisia ohjaajatyyppejä. Saatiin erittäin hyviä keskusteluja esitysten pohjalta, mitä on demokraattinen ohjaajuus, onko se aina sitä, että enemmistö päättää. Käytiin läpi ohjaajien tärkeimpiä arvoja ja miten toimia, jos arvot eivät toteudu. Suunniteltiin tapahtumaa, jossa sattui kaikenlaista tapahtuman edetessä, ja suunnitelmaa oli muutettava. Rakennettiin erilaisia yhteiskuntia tulevaisuuden varalle, millaista olisi elää, miten asiat toimisivat, mitä se vaatisi meiltä. Tehtiin erilaisia luovia tehtäviä, kuten rakenna korkein torni spageteista ja suojaa raaka kananmuna niin, ettei se hajoa, kun tiputetaan se korkealta. Tehtiin kollaasitekniikalla hyvä ohjaaja, tehtiin yhdenvertaisuus ja roolit harjoituksia. Tehtiin omasta ohjaajuudesta swot-analyysi, ja pohdittiin myös omaa kasvua ja omia voimavaroja. Lisäksi jokainen ryhmä toi mukanaan oman menetelmän. Veimme suomesta erätaukokeskustelun, joka upposi hyvin ja muutti ehkä jatkokeskusteluita enemmän kuuntelevaksi ja osallistavammaksi. Italialaisten työpajassa ryhmä jaettiin kahteen. Toinen rakensi tuulimyllypuiston ja toinen sillan. Tehtävänä oli vakuuttaa ”hallitus” siihen, kumpaan annettaisiin rahat. Nuorisovaihdon ohjelma oli aivan huippu ja fasilitaattorit Monika Ja Valerie loistavia.

    Nuoret toimivat usein toistensa ohjaajina ja tukihenkilöinä, mikä kasvattaa vastuullisuutta ja johtajuustaitoja. Nuoret olivat tällä matkalla tekijöitä. Aikuisten ohjaajien rooli oli enemmän seurata sivusta ja katsoa, että asiat etenevät.

    Nuorisovaihdon järjesti Iltaliassa Strauss ASP ja suomesta vaihdon mahdollisti Avartti-säätiö. Mukana oli 3 nuorta nuorisoseuroista sekä 2 nuorta 4H:sta. Nuoria yhdisti se, että he kaikki tekevät DofE-ohjelmaa. Nuorisoseuranuoret suorittivat vaihdossa DofE:n kultatason projektin.

    Kiitos Avartti-säätiölle että sain olla mukana mahdollistamassa nuorille tätä kokemusta.

    Pirita Laiho

  • Luova Lava -päiväleirit innostivat lapsia ja nuoria Lahdessa kesällä 2026 

    Luova Lava -päiväleirit innostivat lapsia ja nuoria Lahdessa kesällä 2026 

    Kesällä 2026 Lahdessa järjestetyt Luova Lava -päiväleirit kokosivat yhteen yhteensä 40 lasta ja nuorta tutkimaan esittävän taiteen maailmaa. Päiväleireillä tutustuttiin teatteriin, tanssiin, musiikkiin ja luovaan ilmaisuun matalalla kynnyksellä, ja jokainen osallistuja pääsi vaikuttamaan leirien sisältöön omien ideoidensa kautta. Luova Lava -toiminta perustuu lasten ja nuorten omaan luovuuteen ja osallisuuteen, ja vuoden 2026 teemana oli Ajaton aikamatka. 

    Leirien aikana lapset ja nuoret suunnittelivat yhdessä omat Hetki taiteilijana -esityksensä alusta loppuun. He käsikirjoittivat tarinat, suunnittelivat puvustuksen ja valmistelivat esitykset yhdessä ohjaajien tuella. Viikon päätteeksi yleisö pääsi nauttimaan osallistujien omista, kekseliäistä ja persoonallisista esityksistä. 

    Leirit tarjosivat osallistujille mahdollisuuden kehittää esiintymistaitojaan, luovuuttaan ja ryhmätyövalmiuksiaan turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Monelle lapselle ja nuorelle leiriviikko oli myös tilaisuus löytää uusia ystäviä sekä kokea onnistumisen elämyksiä esiintymisen ja yhdessä tekemisen kautta. 

    Kesän Luova Lava -leirit olivat merkittäviä myös nuorten työllistymisen näkökulmasta. Leirit työllistivät viisi nuorta apuohjaajaa sekä yhden aikuisohjaajan. Apuohjaajat saivat arvokasta kokemusta lasten ohjaamisesta ja vastuun kantamisesta. Samalla he toimivat tärkeinä esikuvina leiriläisille ja olivat mukana rakentamassa innostavaa leiriympäristöä. 

    Luova Lava -päiväleirit osoittivat jälleen, kuinka taide ja yhdessä tekeminen voivat vahvistaa lasten ja nuorten itseluottamusta, osallisuuden kokemusta ja luovaa ajattelua. Kesän onnistuneet leirit jättivät osallistujille runsaasti iloisia muistoja. Tavataan taas ensi kesänä Luova Lavan merkeissä!

  • Teatterimysteeri kutsuu lapset seikkailuun Sysmän Liikolaan 

    Teatterimysteeri kutsuu lapset seikkailuun Sysmän Liikolaan 

    Kesän jännittävin telttaleiri saapuu nyt ensimmäistä kertaa Sysmän Liikolaan juhannuksen jälkeen, kun 8–12-vuotiaille lapsille suunnattu Nuorisoseurojen Teatterimysteeri -leiri yhdistää teatterin, mysteerit ja kesäisen leiritunnelman ainutlaatuiseksi elämykseksi. 

    Leirillä lapset pääsevät sukeltamaan salaperäiseen tarinaan, ratkaisemaan arvoituksia, tekemään teatteria ja rakentamaan yhdessä seikkailua luonnon keskellä. Päivien aikana luvassa on roolihahmoja, ulkopelejä, iltanuotioita sekä yllätyksiä, jotka vievät osallistujat keskelle mysteeriä. 

    Telttamajoituksessa järjestettävä leiri tarjoaa turvallisen ja yhteisöllisen ympäristön, jossa lapset voivat käyttää mielikuvitustaan, saada uusia ystäviä ja kokea unohtumattoman kesäelämyksen. 

    Leirille järjestetään kuljetus reitillä Helsinki – Mäntsälä – Lahti – Vääksy – Sysmä, mikä helpottaa osallistumista myös pääkaupunkiseudulta ja Päijät-Hämeestä. 

    Teatterimysteeri -leiri järjestetään juhannuksen jälkeen Sysmän Liikolassa. Mukaan ovat tervetulleita kaikki 8–12-vuotiaat lapset, jotka rakastavat tarinoita, seikkailuja ja yhdessä tekemistä. Leirin järjestää Suomen Nuorisoseurat ry yhteistyössä Liikolan Nuorisoseuran kanssa. 

  • Luova Lava -päiväleirit tuovat kesän luovuuden Lahteen, Askolaan ja Lapinjärvelle 

    Luova Lava -päiväleirit tuovat kesän luovuuden Lahteen, Askolaan ja Lapinjärvelle 

    Kesälomaa viettäville lapsille ja nuorille suunnatut Luova Lava -päiväleirit tarjoavat kesällä innostavaa tekemistä, esiintymisen iloa ja yhdessä luomisen riemua Lahdessa, Askolassa ja Lapinjärvellä. 

    Leiriläiset pääsevät tutustumaan monipuolisesti eri esittävän taiteen aloihin kuten tanssiin ja teatteriin, unohtamatta muita perinteisiä leiritouhuja kuten kädentaitoja ja ulkoilua. Leirit ovat kaikille avoimia, eikä aiempaa kokemusta tarvita. 

    Vuoden 2026 teemana on Ajaton aikamatka, joka johdattaa osallistujat mielikuvituksen siivittämälle matkalle eri aikakausiin tarinoiden, liikkeen, musiikin ja luovan tekemisen kautta. Leiriviikon aikana osallistujat pääsevät rakentamaan yhdessä esityksiä, eläytymään erilaisiin rooleihin sekä toteuttamaan omia ideoitaan turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. 

    Luova Lava -päiväleirit tarjoavat lapsille ja nuorille mahdollisuuden viettää kesää yhteisöllisesti, saada uusia ystäviä ja löytää rohkeutta ilmaista itseään. Ohjelmassa yhdistyvät taide, leikki, liikunta ja yhdessä tekemisen ilo. 

    Luova Lava -päiväleirejä järjestetään kesän aikana: 

    • Lahdessa kesä-heinäkuussa 
    • Askolassa kesäkuun toisella viikolla 
    • Lapinjärvellä elokuun ensimmäisellä viikolla 

    Leirit on suunnattu kesälomaa viettäville lapsille ja nuorille.

  • Luova Lava -päiväleirit tarjoaa kesätöitä nuorille ohjaajille

    Luova Lava -päiväleirit tarjoaa kesätöitä nuorille ohjaajille

    Lahdessa Luova Lava -päiväleirit käynnistyivät heti kesäkuun alussa, kun koululaiset kirmasivat kouluista kesälomalle. Hannunsalilla järjestetään kaksi Luova Lava -päiväleiriä 7-11 -vuotiaille sekä juhannusviikolla nuorten leiri 12-14 -vuotiaille. Leireillä työskentelee tänä kesänä viisi nuorta apuohjaajaa (Sofia, Johanna, Aava, Otso ja Lotta) ja yksi aikuisohjaaja (Béla).

    Nuoret on palkattu leireille monin eri tavoin; kesätyöseteleillä, OP Kesäduuni -kampanjan kautta ja yksi heistä on vapaaehtoisena ilman rahallista korvausta. On ollut ilo saada aina edelliseltä kesältä apuohjaajia palkattua mukaan, jotka ovat voineet jo kokeneina ohjaajina opastaa uusia ohjaajia apuohjaajan työssä. Olemme myös aina saanet hyvää palautetta nuorilta, että Luova Lava -päiväleirit on mahtava työpaikka (tästä kertoo myös se, että apuohjaajat hakevat Luova Lavalta kesätöitä joka kesä uudestaan)! Kesällä 2024 ohjaajien antama kokonaisarvosana leireille oli 4,66/5.

    Kuvassa ohjaajat Béla, Johanna ja Aava leikkimässä evoluutioleikkiä.

    Apuohjaajien työtehtäviin kuuluu leireillä kaikki avustavat tehtävät aikuisohjaajan kanssa yhdessä, kuten lasten turvallisuudesta huolehtiminen, leikkien- ja askartelujen ohjaaminen, tanssi-, teatteri- ja sirkusharjoitteiden ohjaaminen ja niissä avustaminen, ulkoilu lasten kanssa ja ruokailuissa avustaminen. Lisäksi apuohjaajat ovat tärkeässä avustajan roolissa lasten Hetki taiteilijana -esityksessä.

    Kysyin nuorilta apuohjaajilta mikä ohjaamisessa on kivointa ja mikä haastavinta? Apuohjaajat vastasivat, että ”parasta leirillä on lasten kanssa leikkiminen ja lasten hyvien juttujen kuunteleminen” sekä ”lasten kanssa oleminen ja mukava ja hyvä työilmapiiri”. Haasteena he kokevat ”vilkkaat lapset, jotka ei jaksa kuunnella ohjeita”.

    Kuvassa apuohjaajat Sofia ja Aava leikkimässä evoluutioleikkiä.

    Tänä kesänä Luova Lava -päiväleireillä on teemana Tarujen taikaa, satujen saloja. Kysyinkin apuohjaajilta mikä satu- tai taruhahmo olisit itse ja miksi? Tässä vastauksia:

    ”Olisin tanssiva keiju, koska se kuulostaa hyvältä”,

    ”Olisin Spiderman, koska se on siisti hahmo”,

    ”Olisin merenneito, koska pystyisin uida syvälle ja tutkia merta”

    ”Olisin Helinä-keiju, koska se on siisti ja osaa lentää”.

    Vuonna 2026 palkataan taas uusia kesätyöntekijöitä, joten olethan kuulolla, jos ohjaaminen ja Luova Lava kiinnostaa!

  • Ilmoittaudu suosituille Luova lava -leireille

    Ilmoittaudu suosituille Luova lava -leireille

    Nuorisoseurojen suosittujen Luova lava -kesäleirien ilmoittautuminen on käynnissä Luova lava -toiminnan sivulla. Matalan kynnyksen taideleirejä järjestetään taas tänä vuonna runsaasti ympäri Suomen aina Seinäjoelta Helsinkiin ja Kurikasta Rasivaaraan.

    Leirien teemana on tänä vuonna H2O – Luovuuden lähteellä. Leiriläiset pääsevät käsittelemään vettä sen kaikissa olomuodoissa sekä veteen liittyvää elämää. Miten liikutaan kuin höyry? Minkälainen laulu syntyy veden asukeista? Miltä näyttää Maiju mustekala -käsinukke?

    Leirit on suunnattu 7-14 vuotiaille lapsille ja nuorille. Osallistujilta ei vaadita tietyn lajin tai taiteenalan harrastuneisuutta eikä muita erityistaitoja. Leirit päättyvät Hetki taiteilijana -esitykseen, jonka leiriläiset ideoivat ja suunnittelevat viikon aikana ja jota kotiväki voi tulla seuraamaan.

    Suurin osa leireistä on päiväleirejä, jotka kestävät viisi päivää maanantaista perjantaihin. Leireillä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

    Luova lava -toiminta on esittävien taiteiden leiri- ja harrastustoimintaa, jonka sisältönä on pääosin teatteri, tanssi ja musiikki. Viime vuonna leireillä tehtiin osallistujaennätys, kun 82 leirille osallistui lähes 1200 lasta.

  • Luova lava -leireillä sukelletaan tänä vuonna veden maailmaan

    Luova lava -leireillä sukelletaan tänä vuonna veden maailmaan

    Nuorisoseurojen suosittujen Luova lava -päiväleirien teemana on tänä vuonna H2O – Luovuuden lähteellä. Luova lava -toiminta on esittävien taiteiden leiri- ja harrastustoimintaa, jossa sisältönä on pääosin teatteri, tanssi ja musiikki.

    Tänä kesänä lapset pääsevät kokeilemaan erilaisia taiteenmuotoja veteen liittyen. Leireillä käsitellään vettä sen kaikissa olomuodoissa sekä veteen liittyvää elämää. Miten liikutaan kuin höyry? Minkälainen laulu syntyy veden asukeista? Miltä näyttää Maiju mustekala -käsinukke?

    Ilmoittautuminen päiväleireille aukeaa keväällä. Viime vuonna leireillä tehtiin osallistujaennätys, kun 82 leirille osallistui lähes 1200 lasta.

    H2O – Luovuuden lähteellä teema on ideoitu leiriläisten palautteista. Visuaalisen ilmeen toteutti harjoittelijamme graafikko-opiskelija Iida.

    Mukaan Luova lava -leirien järjestäjäksi?

    Luova lava -leirejä voi järjestää missä tahansa nuorisoseurassa. Järjestämisen tueksi on julkaistu vuoden teeman mukainen materiaalipankki, josta löytyy linkkejä, harjoitteita ja materiaalia leirien toteutukseen.

    Jos kiinnostuit, ole yhteydessä Pirita Laihoon: puh. 040 5587870, pirita.laiho@nuorisoseurat.fi

  • Luova lava -leireillä osallistujaennätys

    Luova lava -leireillä osallistujaennätys

    Luova lava -leireille osallistui tänä kesänä lähes 1200 lasta ja 180 ohjaajaa. Ympäri Suomen 29 eri paikkakunnalla järjestetyt leirit saivat erinomaista palautetta osallistujilta.

    Luova lava -toiminta on nuorisoseurojen esittävien taiteiden leiri- ja harrastustoimintaa, jonka sisältönä on pääosin teatteri, tanssi ja musiikki. Keskiössä on osallistujien oma luovuus, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen.

    Kesän aikana järjestettiin 82 leiriä, joilla tutustuttiin eri taiteen aloihin teemalla Kiehtovat kamut, omituiset otukset. Leirit päättyivät yhdessä suunniteltuihin Hetki Taiteilijana -esityksiin, joissa lapset pääsivät esiintymään yleisölle.

    Tämä vuoden ennätysosallistujamäärästä 53 % oli uusia osallistujia.

    Leirit keräsivät kiitettävää palautetta

    Palautekyselyyn vastanneista leiriläisistä 60 % antaisi leirille erinomaisen ja 32 % kiitettävän arvosanan. 70 % vastaajista oli sitä mieltä, että leirillä oli kivaa tekemistä. Leirin päättävä yhteinen esitys nousi vahvasti esiin avoimissa vastauksissa. Myös leirien hyvä tunnelma oli jäänyt lapsille mieleen.

    ”Tosi paljon mukavia leikkejä, pelejä, improvisaatioharjoituksia. Oli myös paljon kavereita, mutta leirin kohokohta on tietysti esitys.”

    ”Sai tehdä yhdessä hauskoja asioita. Opin uusia asioita. Tutustuin muihin.”

    ”Tykkäsin tehdä koruja ja olla mukana asioissa ja oli kivaa, kun muut olivat ystävällisiä minua kohtaan.”

    Leireille osallistuneet kokivat, että he saivat tarvittaessa apua ja he saivat tehdä itselleen tärkeitä asioita. 96 % vastaajista koki saaneensa olla leirillä oma itsensä ja 93 % koki kuuluneensa porukkaan.

    ”Sai olla oma itsensä, ja oli hyvä ryhmä!”

    ”Tykkäsin saada kavereita.”

    Ohjaajille leirityö on ollut palkitsevaa

    Leireillä työskenteli kesän aikana lähes 180 ohjaajaa, joista 40 % oli alle 18-vuotiaita. Ohjaajien rooli Luova lava -toiminnassa on toimia ensisijaisesti mielikuvituksen herättelijänä ja mahdollisuuksien luojana, jotta lasten omat ideat pääsevät esille. 91 % leiriläisistä koki, että heidän ideoitaan kuunneltiin ja 78 % oli sitä mieltä, että ohjaajat olivat mukavia ja reiluja.

    Ohjaajien palautekyselyn vastauksissa leirien parhaina asioina korostui lasten ohjaaminen ja heidän kohtaamisensa leikkien sekä keskustelujen yhteydessä. Myös oman luovuuden käyttäminen ja leiriläisten luovuuden näkeminen nähtiin kivoina asioina.

    ”Ohjaajana oli vallan mainiota, suunnittelu ja vastuussa oleminen antoivat minulle itsevarmuutta ja itseluottamusta.”

    ”Lasten riemun, onnistumisten ja yhteisöllisyyden näkeminen sekä lasten luovuuden tukeminen ja kanavoiminen oli parasta.”

    Luova lava -toiminta jatkuu ympäri vuoden

    Luova lava -toimintaan kuuluu leirien lisäksi kerhoja ja työpajoja, joita järjestetään ympäri vuoden. Kaiken toiminnan tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille matalan kynnyksen harrastus- ja taidetoimintaa, jossa osallistujan oma aktiivisuus on keskeistä.

    Kesän Luova lava -leirejä järjestetään taas ensi vuonna eri puolilla Suomea. Osassa nuorisoseuroista leirejä on tarjolla jo koulujen syyslomaviikoilla. Ilmoittautuminen kesäleireille alkaa keväällä 2024.

    Luova lava -toiminnan ajankohtaiset tapahtumat löytyvät Tapahtumakalenterista.