Etelä-Suomen KNoppi –ohjaajakoulutus siirtyi hybridimalliin

Viime syksynä Munkkivuoressa aloitettu Knoppi –ohjaajakoulutus jatkui etätapaamisella viime viikonloppuna. Alun perin koulutuksen piti jatkua jo tammikuussa, mutta sitä siirrettiin kaksi kertaa. Toiveissa oli koko ajan, että päästäisiin jatkamaan koulutusta kasvokkain lähiopetuksena.

Vallitsevien olosuhteiden pakottamana Knoppi siirtyi verkkoon ja pidimme kolmen tunnin mittaisen tapaamisen viime viikonloppuna. Mukana oli kahdeksan innokasta kurssilaista sekä kouluttajina Pirita Laiho ja Johanna Lindstam. Aiheina olivat omaan nuorisoseuraan tutustuminen, ongelmatilanteiden ratkaisu sekä ensiapu.

Kiitos ahkerille ja aktiivisille knoppilaisille mukavasta kolmetuntisesta. Knoppi –ohjaajakoulutus jatkuu vielä toukokuussa verkossa etänä sekä syyskuussa. Silloin toivottavasti näemme ihan kasvokkain!