Palkkatukipaikka: Haetaan puvustoapulaista Lahteen

Leipää ja kulttuuria -työllistämishanke etsii puvustoapulaista Suomen Nuorisoseurat ry:n Etelä-Hämeen aluetoimiston puvustoon.

Nuorisoseurojen Lahdessa sijaitsevan aluetoimiston tiloissa toimii puvusto ja pukuvuokraamo Kostyymi. Puvusto palvelee nuorisoseuroja, tanssiryhmiä, teattereita ja vuokraamotoiminnan kautta kaikenlaisia asiakkaita. Puvuston valikoimiin kuuluu monenmoisia asuja naamiaispuvuista juhlapukuihin ja peruukkeihin sekä erityisen laaja kokoelma kansallispukuja. Puvustossa työskentelee puvustonhoitaja, jonka alaisuudessa puvustoapulainen työskentelee.

Puvustoapulaisen tehtävät koostuvat asiakaspalvelusta ja pukuhuollosta. Puvustoapulainen työskentelee puvuston asiakaspalvelussa, johon kuuluu osana kassatyöskentelyä. Lisäksi puvustoapulaisen tehtäviin kuuluu pukujen pesu- ja huoltotöitä sekä mahdollisesti pukukorjausta. Pukuhuollon tehtävien osalta tehtävänkuvaa on mahdollista muokata työntekijän osaamisen mukaisesti, eikä esimerkiksi ompeluosaaminen ole edellytys. Työntekijän on mahdollista osallistua myös asusteiden ja pukujen valmistukseen, mikäli hän haluaa kehittää osaamistaan tällä saralla.

Toivomme hakijalta iloista asennetta asiakaspalveluun ja halua oppia asioita. Tehtävä sopii erityisesti asiakaspalvelun ja vaatemyynnin tehtäviin suuntaaville sekä tekstiili- ja vaatetusalasta kiinnostuneille. Tehtävään haetaan hakijoita, joiden työllistämiseksi järjestöön on käytettävissä 100 % palkkatuki. Puvustoapulaisen työaika on noin 24 tuntia viikossa.

Hakemukset pyydämme jättämään sähköpostitse osoitteeseen rekry-eh(a)nuorisoseurat.fi. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan maalis-huhtikuussa 2018 ja työsopimus laaditaan aluksi määräaikaisena 6-kuukaudeksi. Työt voidaan aloittaa myös työkokeiluna. Aloitamme hakijoiden haastattelut heti ja tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätiedot:

hanketyöntekijä Marjo Aalto | marjo.aalto(a)nuorisoseurat.fi | 044 710 1793

projektipäällikkö Sami Tuori | sami.tuori(a)nuorisoseurat.fi | 044 0400 214

Leipää ja kulttuuria -työllistämishanke