Kategoria: Järjestö

  • Hyvää Kesäteatteripäivää!

    Hyvää Kesäteatteripäivää!

    Tänään 27.6. vietetään Kesäteatteripäivää, jolloin juhlistetaan ainutlaatuista ja elinvoimaista kesäteatterikulttuuria. Päivän kunniaksi Harrastajateatteriliitto on julkaissut kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja Jenni Kokanderin kirjoittaman Kesäteatteripäivän julistuksen.

    Sen myötä haluamme kiittää niitä tuhansia vapaaehtoisia, jotka mahdollistavat tänäkin kesänä onnistuneet näytökset sadoissa nuorisoseurojen ylläpitämisessä kesäteattereissa. Kiitos korvaamattomasta panoksestanne ja ihanaa teatterikautta niin tekijöille kuin kokijoillekin!

    ”Meillä ihmisillä on ollut aina tarve kohdata toisiamme. Selittää ympäröivää maailmaa ja sen liikkeitä. Välittää tunteitamme, havaintojamme ja kokemuksiamme.
    Jo aikojen alussa me olemme istuneet nuotion ympärille iltaisin ja katsoneet toisiamme kiihkein silmin. Lempein, surullisin, pelokkain silmin. Nauraen kyynelten läpi. Kertoen tarinoita, joiden on tultava kerrotuiksi. 

    Me tarvitsemme kirkkaan kesäillan, jonon lippuluukulle, puiset pitkät penkit. Vieraan ihmisen olkapään hipaisun, kun asetumme paikallemme. 
    Me tarvitsemme puheensorinaa, käsiohjelman painomusteen tuoksua, hiljaisuuden ja yhteisen keskittymisen. 

    Me tarvitsemme sodasta kotiin palaavat pojat, avautuvat ja sulkeutuvat ovet. Laulut, jotka huomaamattaan laulaa mukana. Käyneistä marjoista juopuneet kanat ja possut, molskihousut ja viimeisen valssin. 

    Me tarvitsemme makkaraa, kuulumisten vaihdon vuosien jälkeen, uuden tutun, pullaa, kahvia, teetä, mehua, naurua, halauksia, tarkoin valittuja karkkeja rapisevassa pussissa.

    Antaa sataa. Antaa lokin lentää näyttämölle kesken kiihkeän illalliskeskustelun. Antaa auringon porottaa ja vesipullojen rutistua käsissä. Antaa tuulen paukkua mikrofoneissa ja lentokoneen pauhun peittää alleen Kapteeni koukun viimeisen karjaisun. Antaa lehtien kirjoittaa, tai olla kirjoittamatta. Antaa lintujen pesiä lavasteisiin.

    Me tarvitsemme yleisöä, jotta tarinat tulevat kuulluiksi. Me tarvitsemme kesäteattereiden tekijöitä. Ihan jokaista. Jotta tarinat tulevat kerrotuiksi. 
    Me tarvitsemme toisiamme. Tavataan tarinoiden äärellä.”

    Jenni Kokander

  • Ohjaajainhuone tarjoaa vertaistukea ja pysähtymisen paikan – syksyn tapaamiset 16.9. ja 20.11.

    Ohjaajainhuone tarjoaa vertaistukea ja pysähtymisen paikan – syksyn tapaamiset 16.9. ja 20.11.

    Nuorisoseurojen ohjaajille suunnattu valtakunnallinen ja virtuaalinen Ohjaajainhuone jatkuu jälleen syksyllä. Kyseessä on luottamuksellinen Teams-tapaaminen, joka tarjoaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia, esittää kysymyksiä ja kuulla, miten muut harrastusohjaajat eri puolilta Suomea ratkaisevat arjen haasteita.

    Seuraavat Ohjaajainhuoneet järjestetään:

    Ilmoittauduthan viimeistään kaksi päivää ennen tapaamista. Ilmoittautuneille lähetetään Ohjaajainhuoneen Teams-linkki tapahtumapäivää edeltävänä päivänä.

    Ohjaajainhuoneet ovat osa nuorisoseurojen ohjaajahuoltoa – säännöllistä tukea ja tilaa pysähtyä oman ohjaajuuden äärelle. Tapaamiset on suunnattu kaikille nuorisoseurojen ohjaajille lajista tai kokemustasosta riippumatta. Keskusteluissa on mukana niin kokeneita konkariohjaajia kuin uraansa aloittelevia toimijoita.

    Teemat nousevat osallistujien omista kokemuksista ja tarpeista. Aiemmissa tapaamisissa on keskusteltu muun muassa haastavista tilanteista ohjaustilanteissa, ohjaajan roolista ja vastuista, vuorovaikutuksesta vanhempien kanssa sekä yhteistyöstä taustatahojen ja seurojen hallinnon kanssa. Keskustelun rakenne luodaan osallistujien jakamien case-esimerkkien ja kysymysten ympärille, ja sitä fasilitoidaan käyttäen menti.com -sivustoa.

    Mikäli et pääse paikalle, mutta haluat nostaa esiin kysymyksen tai toivot tukea johonkin tilanteeseen, voit jättää sähköpostiosoitteesi ja viestisi ilmoittautumislomakkeella. Tapaamisen jälkeen kaikille yhteystietonsa jättäneille lähetetään kooste keskustelun keskeisistä sisällöistä. Kooste laaditaan yleisluontoisesti niin, ettei yksittäinen osallistuja, nuorisoseura tai tilanne ole tunnistettavissa.

    Ohjaajainhuoneet fasilitoi Suomen Nuorisoseurojen Luovasti liikkuen -hankkeen projektipäällikkö, pedagogi ja teatteriohjaaja Marja Pylkäs.

    Ohjaajainhuone on tila, jossa ohjaaja saa olla kuulolla ja tulla kuulluksi. Tervetuloa mukaan rakentamaan yhteistä ohjaajayhteisöä!

  • Nuorisoseurat juhlistaa Pride-kuukautta

    Nuorisoseurat juhlistaa Pride-kuukautta

    Hyvä Pride-kuukautta! Nuorisoseurat on kaikille sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, fyysisistä ominaisuuksista tai etnisyydestä huolimatta. Meillä saat olla sinä juuri sellaisena, kuin olet.

    Tule kansamme juhlistamaan tasa-arvoa ja yhdevertaisuutta joko osallistumalla Helsinki Pride -kulkueeseen tai hyödyntämällä valmiita somemateriaaleja.

    Tule marssimaan Helsinki Pride -kulkueeseen

    Nuorisoseurat on mukana marssimassa Helsinki Pride -kulkueessa lauantaina 28.6. – tervetuloa mukaan! Nuorisoseurojen porukkaan ovat tervetulleita kaikki nykyiset ja entiset nuorisoseuralaiset sekä nuorisoseuroista kiinnostuneet. 

    Nuorisoseuroilla ei ole omaa kävelyblokkia kulkueessa, vaan liitymme kulkueeseen blokkien jälkeen.

    Kulkue lähtee liikkeelle Senaatintorilta klo 12, mutta nuorisoseuralaisten kokoontuminen alkaa torilla klo 11. Yhteyshenkilönä ja porukan kokoajana toimii viestinnän suunnittelijamme Essi Roisko (essi.roisko@nuorisoseurat.fi, puh. 044 739 0621). Tunnistat meidät sateenkaaren värisestä Nuorisoseurojen logosta.

    Asu vapaa ja omat kyltit, liput ja soittimet enemmän kuin sallittuja! Essi pukeutuu kansallispukuun, joten voit hyvin laittaa omasi päälle tai lainata kaverilta.

    Näytetään yhdessä kuinka Nuorisoseurat on kaikille! Tapahtuma Facebookissa

    Kulkueen viralliset ohjeistukset löytyvät Helsinki Priden sivuilta.

    Hyödynnä valmiit Pride-materiaalit somessa

    Pride-kuukausi on loistava tilaisuus viestiä oman nuorisoseuran arvoista. Paikallisten nuorisoseurojen käyttöön on tehty valmiita Pride-teemaisia somekuvia ja -tekstejä, joita saa vapaasti hyödyntää. Lataa materiaalit

  • TeatteriTapauksen ohjelmisto julkaistu

    Seinäjoella lauantaina 6.9. järjestettävän TeatteriTapauksen ohjelmisto on julkaistu ja liput esityksiin ovat myynnissä. Päivän aikana nähdään kolme esitystä. Ohjelmistossa ovat mukana Tampereelta Tukkateatterin Best Friends Forever, Vantaalta Tikkurilan Teatterin Rajatorppa sekä Ylihärmän Nuorisoseuran Puuställin häät.

    Tapahtumaan haettiin alkuvuodesta kolmea, maksimissaan 60 minuutin mittaista esitystä. TeatteriTapauksen lähtökohtana on herätellä Suomen teatteritarjontaan koko illan näytelmien rinnalle tunnin esityksen formaatti, jonka avulla myös hakeutuminen kansainvälisille festivaaleille mahdollistuu useammalle. Esitysten lisäksi on tarjolla oheisohjelmaa ja yhteinen teatterin täyteinen illanvietto.

    Tapahtumaan ovat tervetulleet kaikki harrastajateatterin ystävät, esityksellä tai ilman. TeatteriTapaus järjestetään Seinäjoen nuorisokeskuksella ja liput esityksiin myydään netticketissä.

    ”Kansainvälisillä festivaaleilla esitysten kesto on maksimissaan yhden tunnin, eikä Suomessa ole kovin aktiivista lyhytnäytelmäkulttuuria. TeatteriTapaus vastaa siis suoraan tähän tarpeeseen ja antaa näin lyhytnäytelmille oman areenan. Harrastajateatterikesän ollessa remontin takia tauolla, on myös mukavaa palata takaisin Seinäjoelle kymmenen vuoden tauon jälkeen!”, sanoo Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtaja Sanna Saarela.

    Tapahtuman järjestävät Suomen Harrastajateatteriliitto ja Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä Sivistysliitto Kansalaisfoorumin, Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran sekä Seinäjoen kaupungin ja Etelä-Pohjanmaan liiton kanssa.

    Lisätiedot

    Sanna Saarela, toiminnanjohtaja
    Suomen Harrastajateatteriliitto
    sanna@harrastajateatteri.fi, puh. 050 092 8984

  • Lähes 400 nuorta tanssijaa kokoontuu Kalenoihin 

    Lähes 400 nuorta tanssijaa kokoontuu Kalenoihin 

    Lappeenrannassa 12.–15.6. järjestettävään lasten ja nuorten kulttuuritapahtuma Kalenoihin on ilmoittautunut lähes 400 tanssijaa eri puolilta Suomea. Tapahtuma kokoaa kansantanssiryhmät tanssimaan yhdessä ja viettämään iloista kesäkuista viikonvaihdetta Saimaan rannalle. 

    Kalenoiden keskiössä on yhdessä tekeminen ja kokeminen, joka näkyy parhaiten pääjuhlassa sunnuntaina 15.6. Juhlassa kymmenet eri kansantanssiryhmät tulevat yhteen esittämään tanssinopettajien Susanna Kivisen ja Maiju Laurilan koreografioiman yhteisohjelman. Teemana on tänä vuonna Saimaa ja siellä liikkuvat neljä venekuntaa: Sumuisten vesien retkikunta, Kesäisen auringon kalastelijat, Viileän veden veneilijät ja Järvirosvot. 

    Pääjuhlan lisäksi lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan työpajoihin, joissa tutustutaan taiteen eri lajeihin. Tarjolla on niin nukketeatteria, sirkusta, showtanssia kuin tunneilmaisuakin.  

    Kalenat tarjoaa myös yleisölle mahdollisuuden nauttia tapahtuman tunnelmasta. Kaikille avoimet avajaiset järjestetään torstaina 12.6. Satamatorilla, minkä lisäksi perjantai- ja lauantai-iltoina on kansantanssikonsertit Satamatorilla ja Lappeenranta-salilla. Pääjuhla on myös avoin yleisölle. 

    Tapahtuman toteuttamisesta vastaa Saimaan Nuorisoseurat yhteistyössä Suomen Nuorisoseurojen ja Lappeenrannan kaupungin kanssa. 

    Lisätiedot  

    Toiminnanjohtaja Tuija-Liisa Leino  
    Saimaan Nuorisoseurat  
    p. 040 537 2363, tuija-liisa.leino@nuorisoseurat.fi  

  • Kaikki alkoi nuorisoseuran näyttämöltä – auta pitämään ovet auki seuraaville

    Kaikki alkoi nuorisoseuran näyttämöltä – auta pitämään ovet auki seuraaville

    Olen kotoisin pienestä kylästä, jossa nuorisoseuran talo oli ja on edelleen tapahtumien keskus. Kylän kuusijuhlat järjestettiin syyslukukauden päätteeksi aina nuorisoseuralla. Ekaluokkalaiselle sali tuntui maailman suurimmalta ja lava hurjan korkealta.

    Ensimmäisen kerran minua kysyttiin mukaan näytelmään, kun olin kymmenen ikäinen. En varmaan olisi mennyt, jos ei olisi kysytty. Mukana oli yläasteikäisiä nuoria ja tuntui, että he olivat ainakin melkein aikuisia. Vaikka olinkin porukan nuorin, olin silti samalla viivalla. Hassua, koska koulussa kaveripiiri rakentui luontevasti samanikäisten luokkalaisten kesken.

    Joonas esiintymässä ala-asteen joulujuhlassa vuonna 1994.

    Koulun joulujuhlissa oli vain loisteputkivalot, mutta nyt käytettiin oikeita teatterivaloja. Niitä ei ollut käytetty pitkään aikaan ja kun valot olivat pitkään päällä, täytti näyttämön palaneen pölyn haju. Siihen hajuun liittyy vielä nykyäänkin jännitys: pian yleisö tulee. Pian saamme esittää näytelmän muille!

    Toista nuorten ryhmää ei tullut, mutta minua kysyttiin mukaan aikuisten näytelmään kuiskaajaksi. Olin salaa hirveän ylpeä tehtävästäni, kun ohjaaja esitteli minut työryhmälle: “Joonas auttaa teitä, jos unohdatte replat!” Ajattele nyt: aikuiset luottavat minuun, että minä tiedän. Että minä osaan auttaa!

    Ne muistot ovat kantaneet pitkälle.

    Sieltä nuorisoseuran lavalta, teatterivalojen tuoksusta ja aikuisten luottamuksesta on alkanut polku, joka toi minut lopulta tähän. Nyt istun Suomen Nuorisoseurojen 1. varapuheenjohtajana. Tuntuu uskomattomalta olla mukana vaikuttamassa siihen, että yhä useampi lapsi ja nuori pääsisi kokemaan samanlaista yhteisöllisyyttä, löytämisen iloa ja itsensä ylittämistä kuin minä koin.

    Ja ympyrä tuntuu sulkeutuvan tavalla, jota en lapsena olisi osannut edes kuvitella. Nyt on minun tyttäreni vuoro kokea nuorisoseuran taikaa. Hän on aktiivinen näytelmäharrastaja Ylihärmän nuorisoseurassa. Kuuntelen ylpeänä hänen juttujaan harjoituksista, rooleista ja kavereista. Näen hänessä sen saman kipinän, sen saman innostuksen, jonka itse koin vuosikymmeniä sitten. Se on jotain arvokasta, jotain, joka siirtyy sukupolvelta toiselle, jos sille vain annetaan mahdollisuus.

    Joonas tyttärensä kanssa Pispalan Sottiisissa. Kuva Ville Kurki.

    Nuorisoseurat ovat edelleen, ja ehkä jopa entistäkin tärkeämpiä paikkoja. Ne ovat turvasatamia, yhteisöjä, joissa saa olla oma itsensä, kokeilla ja oppia uutta. Ne ovat paikkoja, jotka innostavat, kasvattavat ja antavat eväitä elämään. Ne ovat niitä teatterivalojen tuoksuisia iltoja, joissa jännitys ja yhdessä tekemisen riemu täyttävät tilan juuri ennen esitystä.

    Jotta nämä tarinat, nämä kokemukset ja nämä yhteisöt elävät ja voivat hyvin myös tulevaisuudessa, ne tarvitsevat tukeamme. Tarvitaan aikuisia, jotka mahdollistavat, ja tarvitaan resursseja toiminnan ylläpitämiseen.

    Sinäkin voit olla mukana mahdollistamassa lasten ja nuorten unelmia, harrastuksia ja yhteisöllisyyttä.

    Lahjoittamalla Nuorisoseuroille autat pitämään ovia auki – niitä samoja ovia, joista itsekin astuin sisään pikkupoikana, ja joista nyt tyttäreni astuu. Anna mahdollisuus uusille tarinoille, uusille teatterivalojen tuoksuisille muistoille.

    Joonas Autio, Suomen Nuorisoseurojen hallituksen 1. varapuheenjohtaja

  • Nuorisoseurojen vuosi 2024: Yli 27 000 harrastajaa, lähes 287 000 nuorta mukana

    Nuorisoseurojen vuosi 2024: Yli 27 000 harrastajaa, lähes 287 000 nuorta mukana

    Vuosi 2024 oli Nuorisoseuroille jälleen täynnä toimintaa, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Luvut puhuvat puolestaan: yli 27 000 henkilöä harrasti 920 eri harrastusryhmässä. Toiminnan mahdollisti 522 aktiivista nuorisoseuraa eri puolilla Suomea.

    Myös tapahtumat vetivät väkeä. Paikallisiin ja valtakunnallisiin tilaisuuksiin osallistui vuoden aikana yhteensä 662 483 henkilöä. Nuorten osuus kaikkeen toimintaan osallistuvista on vaikuttava: lähes 287 000 nuorta oli mukana nuorisoseuratoiminnassa.

    Nuorisoseurojen selkäranka on vapaaehtoistyö. Vuonna 2024 talkootunteja kertyi huikeat 343 927 – määrä, joka kuvastaa yhteisöllisyyden voimaa ja omistautumista.

    Lämmin kiitos jokaiselle vapaaehtoiselle ja nuorisoseuralaiselle, jotka tekevät tästä mahdollisen. Teidän panoksenne ansiosta Nuorisoseurat on elinvoimainen, turvallinen ja innostava paikka harrastaa, kasvaa ja kohdata.

  • Vapaaehtoinen, vastaa kyselyyn!

    Vapaaehtoinen, vastaa kyselyyn!

    Toimitko Nuorisoseuran sihteerinä, somevastaavana, seurantalon talkoolaisena tai vapaaehtoisena ohjaajana? Kartoitamme vapaaehtoistoiminnan tilaa Nuorisoseuroissa – vastaa kyselyyn! 

    Vapaaehtoistoiminnan tukeminen ja kehittäminen on yksi järjestön tehtävistä. Kehitystyö lähtee liikkeelle nyt toteutettavalla vapaaehtoistoiminnan tilaa ja vapaaehtoisina toimivien kehittämisajatuksia kartoittavalla kyselyllä.

    Kyselyn kautta saamme vertailuaineistoa vuoden 2018 laajaan vapaaehtoistoimintaa nuorisoseurajärjestössä kartoittaneeseen selvitykseen sekä tietoa kehityskuluista ja tukitarpeista tässä ajassa.

    Verkkokyselyyn pyydämme vastauksia eri tehtävissä toimivilta vapaaehtoisilta – olit sitten seurasi kuski, siivoaja, ohjaaja tai luottamushenkilö – toivomme juuri sinun tarttuvan tähän.  

    Kyselyyn vastaaminen tapahtuu anonyymisti ja vie noin 10-15 min aikaa. Kysely on auki elokuuhun saakka. 

    Lisätiedot

    Henna Liiri, johtaja alueellinen työ
    henna.liiri@nuorisoseurat.fi, puh. 044 207 3072 

  • Erkki Henriksson Klaukkalasta on valittu Vuoden Hermanniksi

    Erkki Henriksson Klaukkalasta on valittu Vuoden Hermanniksi

    Erkki Henriksson on palkittu Vuoden Hermanni -tunnustuksella lauantaina 12.4. valtakunnallisilla H-kiltapäivillä. Suomen Nuorisoseurat jakaa tunnustuksen henkilölle, joka on edistänyt merkittävällä tavalla nuorisoseuratoimintaa omalla alueellaan tai laajemmin.

    Yli 50 vuotta nuorisoseuratoiminnassa mukana olleena Erkin panos erityisesti Klaukkalan Nuorisoseurassa on merkittävä. Hän on ahkeralla vapaaehtoistyöllään saanut aikoinaan seuran harrastus- ja tapahtumatoiminnan nousuun ja toiminut pariin otteeseen puheenjohtajana. Nykyisin hän tukee seuran uusia aktiiveja, toimii toiminnantarkastajana sekä kuuluu senioriklubiin.

    Vuosien varrella Erkki on toiminut myös Suomen Nuorisoseurojen valtuustossa, puheenjohtajana Hämeen Nuorisoseuran Liiton puheenjohtajana sekä aktiivina Kalevan Nuorten Uudenmaan piirissä ja Nuorisoseurojen Uudenmaan liitossa.

    Aktiivisesta työstään Nuorisoseurojen eteen Erkki on aiemmin palkittu Nuorisoseurojen kultaisella ansiomerkillä ja hän on Klaukkalan Nuorisoseuran Kunniajäsen.

    ”Erkki saapuu aina kutsuttaessa paikalle ja häneltä saa apua etenkin seuran virallisissa asioissa. Hän näyttää omalla esimerkillään, kuinka ylisukupolvinen järjestötyö parhaillaan toimii; ei seisomalla nuorten ideoiden edessä, vaan tukien ja toimien taustajoukkoina”, Klaukkalan Nuorisoseurasta kuvaillaan.

    Hermanni ja Hermanska ovat ansioituneille nuorisoseuralaisille myönnettäviä arvonimiä, joita on myönnetty vuodesta 1966 alkaen. Nuorisoseurajärjestön ensimmäiseksi Hermanniksi kutsuttiin tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja Hermanskaksi rouva Sylvi Kekkonen. Vuoden Hermannin tai Hermanskan Suomen Nuorisoseurojen hallitus valitsee vuosittain arvonimen saaneista henkilöistä.

  • Milloin olet kokenut harrastamisylpeyttä?

    Milloin olet kokenut harrastamisylpeyttä?

    Nuorisoseuroissa haluamme, että jokainen voi tuntea ylpeyttä harrastamisestaan, sillä jokainen harrastus on samanarvoinen ja yhtä tärkeä. Sen kunniaksi olemme työstämässä kampanjaa harrastamisylpeyteen liittyen yhdessä nuorten viestintätoimikunnan kanssa.

    Tällä hetkellä keräämme kokemuksia harrastamisylpeydestä. Harrastamisylpeys on se tunne, kun olet onnellinen tai tyytyväinen harrastamisestasi. Sen tuntee esimerkiksi, kun koreagrafia menee nappiin, joku kehuu itse tekemääsi vaatetta tai muistat kaikki vuorosanat ulkoa.

    Osallistu kampanjan tekoon kertomalla missä tilanteessa olet tuntenut harrastamisylpeyttä: vastaa yhden kysymyksen kyselyyn

    Kyselyyn tulleita vastauksia käytetään anonyymisti kampanjan sisällöissä ja ydinviesteissä.