Kategoria: Yleinen

  • Vuoden nuoreksi nuorisoseuralaiseksi on valittu Katherine Ulich ja Emma Vuohtoniemi

    Ensimmäistä kertaa jaettu Vuoden nuori nuorisoseuralainen -tunnustus myönnettiin kahdelle henkilölle: Katherine Ulichille ja Emma Vuohtoniemelle. Tunnustus jaetaan alle 29-vuotiaalle, joka on osallistunut aktiivisesti ja sitoutuneesti toimintaan paikallisesti tai valtakunnallisesti. Katherina ja Emma palkittiin Nuorisoseurapäivän juhlassa 23.3.

    Katherinen positiivinen asenne näkyy kaikessa, mitä hän tekee

    Katherine on aktiivinen nuorisoseuralainen, joka on harrastanut intohimoisesti kansantanssia jo 14 vuoden ajan. Harrastus alkoi 2-vuotiaana sodankyläläisessä Jutaringissä ja jatkuu tällä hetkellä rovaniemeläisessä Siepakoissa. Harva viettää aktiivisesti ja yhtäjaksoisesti saman harrastuksen parissa yhtä pitkän ajan.

    Katherine on jakanut huikeaa tanssiosaamistaan esimerkiksi talkoolaisena kansantanssitapahtuma Kalenoissa sekä Mikkelissä kesällä 2023 pidetyn nuorisovaihdon aikana. Vaihdon aikana hän ohjasi ja opetti kansantanssia ja kertoi nuorisoseuralaisuudesta. Esimerkillään hän näytti, mitä kaikkea hienoa se käytännössä on.

    Katherine on käyttänyt lappilaisuuttaan voimavarana, ja aina pitänyt Lappia ja aitoa lappilaista elämänasennetta esillä. Hän ei ole antanut pitkien etäisyyksien tai vähäisten harrastajamäärien haitata nuorisoseuralaisuuttaan eikä kansantanssijuuttaan.

    Katherine toimii Nuorisoseuroissa aktiivisesti myös muussa toiminnassa. Hän on ollut mukana Nuoret Vaikuttajat -ohjelmassa osallistujana vuoden 2022 alusta. Katherine on osoittanut erinomaista osallisuutta, sitoutumista ja aktiivisuutta toimintaa kohtaan. Hän edistää ryhmähenkeä ja on mukana täydellä, kultaisella sydämellään.

    Katherine on toiminut myös chat-moderaattorina ja keskustelufasilitaattorina kulttuurialan tapahtumissa osoittaen erinomaista kulttuurituntemusta- ja osallistumista. Hän on haastatellut alan ammattilaisia kulttuuri- ja taideharrastamisen vaikutuksista lasten ja nuorten hyvinvointiin, ideoinut keskusteluja sekä rekrytoinut keskustelijoita. Hänen ansiostaan kulttuurista nuorisotyötä tekevien ammattilaisten tietämys kasvoi ja kulttuurisen nuorisotyön tunnettavuus ja merkitys laajeni.

    Katherinella on ollut korvaamattoman suuri vaikutus nuorisoseuralaisuuteen ja siihen, miten se näyttäytyy positiivisena voimavarana. Hän on löytänyt nuorisoseuralaisuuden ytimen, ja se näkyy hänen päivittäisessä toiminnassaan muun muassa yhteisöllisyyden rakentamisena, osallisuuden lisäämisenä sekä periksiantamattomana tekemisen riemuna.

    Kansantanssia harrastava ja ohjaava Emma on elvyttänyt lasten kansantanssiharrastuksen Siilinjärvellä

    Kuva Hene Ketoharju.

    Emman tarina kansantanssin parissa alkoi noin 2-vuotiaana Nuorisoseura nuoren Iisalmen vanhempi-lapsiryhmässä. Siitä asti hän ollut nuorisoseuroissa tanssijana, apuohjaajana ja ohjaajana. Tällä hetkellä hän tanssii iisalmelaisessa kansantanssiryhmä Viirkantissa ja ohjaa Siilinjärven kansantanssijoissa.

    Emma on yksin elvyttänyt lasten kansantanssiharrastuksen Siilinjärvellä ja tuonut sitä esille myös SiiliFolk -festivaaleilla. Viime kesänä Emma veti tanssipajoja, esiintyi itse ja ohjasi tanssiryhmää tapahtumassa. Hän on ohjaajana myös vienyt ryhmän Siilinjärveltä lasten ja nuorten kulttuuritapahtuma Kalenoihin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.

    Innostus kansantanssin ohjaamiseen on tullut esimerkin kautta. ”Aina apuohjaajan töitä tehdessäni ihailin omaa ohjaajaani Päiviä. Halusin viedä hänen oppejaan eteenpäin sekä kasvaa samanlaiseksi kannustavaksi ja turvalliseksi ohjaajaksi ja aikuiseksi, joka hän minulle on”, Emma kertoo.

    Ohjaajana toimimisessa Emmalle mieluisinta on kansantanssin ilon levittäminen ja kehityksen näkeminen lapsissa. Hän haluaa myös näyttää lapsille ja nuorille, miten siistiä kansantanssin harrastaminen on. Emman kehutaan olevan mahtava ohjaaja ja esimerkki lapsille.

    ”Olemme aloittaneet ihan alusta kehon kannatuksen, tanssitekniikan ja ilmaisun kanssa. On palkitsevaa huomata, kun ne alkavat löytyä – niin minulle, kuin lapsillekin. Esimerkkiä tästä kehityksestä voi nähdä kesäkuussa Pispalan Sottiisin Tanssirallissa Kansuleiden esittämänä!”

    Rakkaus tanhuun ja nuorisoseuratoiminnan yhteisöllisyys pitää Emman edelleen mukana toiminnassa. ”Olen saanut uusia elämänmittaisia ystäviä tanssiharrastuksen ja ohjaajuuden myötä”, Emma kertoo.

    Lisätiedot

    Essi Roisko, viestintäasiantuntija
    Suomen Nuorisoseurat ry
    essi.roisko@nuorisoseurat.fi, puh. 044 739 0621

  • Seurastage kokosi Uudenmaan alueen aikuiset esiintyjät yhteen – suuren suosion saanut tapahtuma järjestetään toisen kerran syksyllä 2024

    Seurastage kokosi Uudenmaan alueen aikuiset esiintyjät yhteen – suuren suosion saanut tapahtuma järjestetään toisen kerran syksyllä 2024

    Viime vuoden marraskuussa Munkkivuoren nuorisotalolla Helsingissä nähtiin tekemisen riemua, kun kolme aikuisten esiintyvää ryhmää esittivät teoksiaan Seurastage-tapahtumassa. Esiintymässä nähtiin Välke (Seurasaaren kansantanssijoista), Lykky (Karjalan nuorista) ja Minkit (Jokupoo ry:stä). Tapahtumassa oli tarkoitus nähdä myös otteita kesäteatteriesityksestä Koskenniskan kesäteatterin (Pornaisten pohjoisesta Nuorisoseurasta) tarjoilemana, mutta tämän peruuntuessa, muotoutui tapahtuma tällä kertaa tanssipainotteiseksi. Lavalla nähtiin kansantanssia ja burleskia ja tunnelma oli katossa.

    Maistiaisten joukossa oli sekä jo esitettyjä teoksia että ensikatsauksia vielä hioutuviin timantteihin. Tapahtuman tarkoituksena olikin, että ryhmät saavat tuoda jo valmiita teoksia, otteita teoksista sekä vielä hioutumassa olevia teoksiaan näytille muille esiintyville ryhmille.

    Päivä koostui esityksistä ja ryhmien välisestä fasilitoidusta vertaispalautteesta kahvin ja kahvileipien äärellä. Hävikkiä minimoivan kahvileipätarjoilun tapahtumaan tarjosi K-Supermarket Munkki nuorisotalon naapurista.

    Seurastagessa oli osallistujien mukaan lämmin ja iloinen tunnelma. Osallistumisen kynnys tuntui sopivan matalalta. Yhdeksi tapahtuman keskeisimmäksi anniksi nousi osallistujien mukaan vertaispalautteen antaminen ja saaminen ja hyvin ohjattu palautekeskustelu keräsi kiitosta osallistujilta.

    Seurastage sai alkunsa Stadin Nuorisoseurojen johtokunnan aloitteesta koota aikuisten esiintyviä ryhmiä yhteiseen tapahtumaan kohtaamaan toisiaan. Nuorisoseuroissa on paljon taitoa ja osaamista ja Seurastagen tarkoitus onkin koota nuorisoseuralaisia yhteen osaamisen ja esiintymisen riemun äärelle.

    Haastattelun antanut tapahtuman osallistuja Laura Hietala kuvassa toinen vasemmalta, taaempana olevassa rivissä.

    Seurastageen osallistunut Laura Hietala Lykky-ryhmästä kertoo kokemuksesta:
    Olen harrastanut Lykyssä nyt kymmenisen vuotta, liityin ryhmään ensimmäisen puolen vuoden jälkeen sen perustamisesta. En ole pysynyt laskuissa siinä, monessa esiintymisessä olen itse ollut mukana, mutta niitä on varmaan kertynyt useita kymmeniä minullekin, vaikken kaikissa olekaan ollut mukana.

    Palautteen saaminen esiintymisestä, ainakaan näin laajassa mittakaavassa mitä Seurastagella tapahtui, oli itselleni uusi kokemus. Se oli mielestäni todella hedelmällistä ja avartavaa, ja herätti ajatuksia laajemmin sekä oman ryhmän että myös muiden ryhmien esityksistä.

    Palautteen saaminen ja antaminen tuntui ensin hieman jännittävältä, mutta alkujännityksen jälkeen tulee mieleen pelkästään positiivisia ajatuksia. Kun antaa ja saa palautetta esityksestä, joka ei ole itselle entuudestaan tuttu, saa uusia näkökulmia teokseen. Vähän samalla tavalla kuin vaikka jotakin omaa tekstiä kirjoittaessa käy helposti niin, että sille omalle kirjoitukselle hieman ”sokeutuu”. Ja kun pyytää jotakuta muuta henkilöä lukemaan sen, saa taas tuoreita ajatuksia aiheesta.

    Voisin ehdottomasti ja lämpimästi suositella Seurastagen kaltaista tapahtumaa ihan kaikille ryhmille. Jos haluaa kehittää vielä keskeneräistä esitystä, tai saada uusia näkökulmia jo valmiiseen teokseen.

    Ensimmäisen Seurastagen osallistujat toivoivat, että tapahtumaa järjestettäisiin jatkossakin, joten pysyttehän kuulolla, sillä seuraava Seurastage järjestetään syksyllä 2024!

    Seurastageen ovat tervetulleita hakemaan kaikki pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan alueen Nuorisoseurojen esiintyvät aikuisten ryhmät.

  • Petra Haapio on Etelä-Suomen vuoden ohjaaja 2023

    Petra Haapio on Etelä-Suomen vuoden ohjaaja 2023

    Vuoden ohjaaja -nimeämisellä halutaan kannustaa alueemme ohjaajia ja korostaa, kuinka arvokasta ja tärkeää työtä ohjaajat seuroissa tekevät. Vuoden ohjaaja on iloinen, reipas ja toimelias ja hän ottaa asioista selvää, innostaa muut mukaan ja yhteistyössä saavuttaa tavoitteet.

    Petra Haapiolle ojennettiin kunniakirja ja kukat lauantaina 13.5.23 Illuusio -tapahtumassa Malmin työväentalolla.

    Tänä vuonna vuoden ohjaaja -valinnan on tehneet kaksi valtuutettuamme (Hannu Harmaala ja Johanna Hakala) yhdessä toiminnanohjaajien kanssa. Valinnan perustelut ovat seuraavat: Petra Haapio on koulutukseltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) ja teatteripedagogi ja hän on toiminut kymmenisen vuotta Karjalan Nuorten teatterikerhojen ohjaajana. Lähemmäs 200 lasta on tutustunut hänen ohjauksessaan teatterin maailmaan ja päässyt esiintymään seuran vuosittaisessa teatteritapahtumassa, Illuusiossa. Petra on ollut Illuusion kantavia voimia tapahtuman synnystä asti. Hänen ansiotaan on myös Karjalan Nuorten nuorten teatteriryhmä Draamalaamat.

    Paljon onnea Petra!

  • Suomen Nuorisoseurat on mukana Nuori 2023 -tapahtumassa

    Suomen Nuorisoseurat on mukana Nuori 2023 -tapahtumassa

    Nuoriso- ja kasvatusalan suurin vuotuinen tapahtuma järjestetään 18.–20.4. Jyväskylässä. Mukana on laaja joukko niin kolmannen sektorin kuin kuntapuolen nuorisoalan toimijoista.

    Nuorisoseurat ja Suomen Nuoriso-opisto Paukkula löytyvät ständiltä B-19 (B-halli). Ständillä on luvassa onnenpyörä, jossa jokaisella pyöräytyksellä voittaa. Pääsylippuna onnenpyörään toimivat kävijän ajatukset harrastamisesta, joita kerätään lapuille ”pyykkinarulle” tapahtuman aikana. Harrastusajatuksista kootaan myös yhteenveto tapahtuman jälkeen.

    Nuorisoseurojen messupisteeltä saa myös mukaansa uunituoreen Nuorisotyö-lehden, jota Suomen Nuorisoseurat julkaisee kolme kertaa vuodessa.

    Ständillä on tavattavissa keskiviikkona 19.4. klo 12.00 Nuorisotyö-lehden päätoimittaja Esa Linna ja klo 15.30–17.30 Nuorisoseurojen pääsihteeri Annina Laaksonen ja puheenjohtaja Elina Weckström. Koko messupisteen aukioloajan ständillä on Nuorisoseurojen ja Suomen Nuoriso-opisto Paukkulan väkeä.

    Messupiste toteutetaan yhteistyössä Suomen Nuoriso-opisto Paukkulan kanssa.

  • Sirpa Kuisma on Etelä-Suomen alueen vuoden 2023 nuorisoseuralainen

    Sirpa Kuisma on Etelä-Suomen alueen vuoden 2023 nuorisoseuralainen

    Etelä-Suomen alueelta valitaan joka vuosi ”vuoden nuorisoseuralainen”, joka on aktiivinen nuorisoseuralainen ja oman seuransa innostaja vaikuttaja. Hän saa myös muut mukaan toimintaan. Tänä vuonna vuoden nuorisoseuralainen -valinnan tekivät kaksi alueemme valtuutettua (Hannu Harmaala ja Johanna Hakala) yhdessä toiminnanohjaajien kanssa. Sirpa Kuisma Vesivehmaan nuorisoseurasta oli yksimielinen valinta vuoden nuorisoseuralaiseksi.

    Sirpa Kuisma, Vesivehmaan nuorisoseura

    Valinnan perustelut olivat seuraavat: Sirpa on yli 30 vuotta ollut aina järjestämässä ja hoitamassa nuorisoseuran asioita, hän on tehnyt kymmeniä vuosia nuorisoseuralle käsittämättömän määrän talkootyötunteja. Omat seuran jäsenet Vesivehmaalla kuvaavat Sirpaa näin: ”Hän jos kuka on ansainnut tämän tittelin, hän on kannustava, innostuva, positiivinen ja seuran juuret. Tällaisia vapaaehtoisia ja talkoolaisia ei ole muita.”

    Vuoden nuorisoseuralainen -palkinto luovutettiin tiistaina 21.3.23 Sirpalle Asikkalan alueen seuratapaamisessa.

    ONNEA!

  • Klaukkalan Nuorisoseura on Etelä-Suomen vuoden 2023 nuorisoseura

    Klaukkalan Nuorisoseura on Etelä-Suomen vuoden 2023 nuorisoseura

    Etelä-Suomen alueelta valitaan joka vuosi ”vuoden nuorisoseuraksi” seura, joka on aktiivinen ja alueella näkyvä. Seuraan on helppo tulla ja siellä on aitoa yhteisöllisyyttä. Palkittavassa seurassa voi myös toimia monella tavalla.

    Tänä vuonna vuoden nuorisoseura -valinnan tekivät alueemme kaksi valtuutettua (Hannu Harmaala ja Johanna Hakala) yhdessä toiminnanohjaajien kanssa. Valinnan perustelut olivat seuraavat:

    Klaukkalan nuorisoseura on vireä ja aktiivinen nuorisoseura, jonka toiminnassa on mukana harrastajia, ammattilaisia sekä vapaaehtoisia. Seurassa on tarjolla monen tasoista toimintaa vuosia kestävästä harrastustoiminnasta yksittäisiin vapaaehtoistehtäviin tai tapahtumissa vierailuihin. Seuran pääasiallinen toiminta keskittyy kulttuuristen harrastusten tarjoamiseen sekä tapahtumien järjestämiseen kaikenikäisille kyläläisille. Harrastustoimintaa seurassa on tällä hetkellä neljällä harrastusalalla; kansantanssi, teatteri, sirkus ja kepparikerho. Harrastustoiminnan lisäksi Klaukkalan nuorisoseura järjestää myös tapahtuma-, leiri- ja kesäteatteritoimintaa.

    Klaukkalan nuorisoseura kasvattaa uusia seura-aktiiveja ja vapaaehtoisia nuorisoseurojen arvojen (osallisuus, moninaisuus, yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys) pohjalta. Seurassa toimii aktiivinen nuorisotoimikunta, jossa nuorilla on mahdollisuus kehittää ja suunnitella oman näköistä toimintaa toisille alueen nuorille, sekä myös lapsille ja aikuisille. Seurasta on mahdollisuus kasvaa aktiiviseksi kansalaiseksi ja nuorisoseuralaiseksi. Seura myös pyrkii nuorisoseuralaisuuden ja nuorisoseuratoiminnan läpinäkyvyyteen ja yksi merkittävä tekijä tässä on seuran ja harrastusalojen aktiiviset sosiaalisen median kanavat.

    Kuvassa Hannu Harmaala, Elsa Weckström, Laura Kuutti ja Johanna Hakala.

    Vuoden nuorisoseura -palkinto jaettin Etelä-Suomen Aluefoorumissa la 18.3.2023 Hämeenlinnassa. Palkinnon vastaanottivat Klaukkalan nuorisoseuran puheenjohtaja Laura Kuutti ja sihteeri Elsa Weckström.

    ONNEA KLAUKKALAN NUORISOSEURA!

  • Tarinat tavoitteiden takana – Nuorisoseurojen eduskuntavaaliteemat esittäytyvät kampanjan aikana 

    Tarinat tavoitteiden takana – Nuorisoseurojen eduskuntavaaliteemat esittäytyvät kampanjan aikana 

    Eduskuntavaaleihin on melko tarkalleen kuukausi aikaa, ja keskustelut vaalien ympärillä tiivistyvät. Joukko nuoria harrastajiamme antaa lihaa luiden ympärille Nuorisoseurojen eduskuntavaaliteemoille, jotka ovat yhtä lailla nuorten kynästä lähtöisin.  

    Tarinoissa kuullaan niin nuorisoseurantalojen merkityksestä harrastajalle, turvallisemman tilan tärkeydestä kuin vaaditaan iloa ja armollisuutta takaisin kouluun. Tarinoissa nousevat esiin myös harrastamisen koetut vaikutukset, oli kyse sitten uuden oppimisesta, kavereista tai yhteisöön kuulumisesta.  

    Tarinoita kuullaan Nuorisoseurojen somekanavissa Facebookissa ja Instagramissa 6.–19.3. välisenä aikana. Videot, kuvat ja tarinat ovat alusta loppuun nuorten tekemiä.  

    Voit tutustua kulttuuriharrastamisen koettuihin vaikutuksiin täällä ja lukea lisää siitä, miten teatteritoiminta tukee tutkitusti nuorten vuorovaikutus- ja tunnetaitojen kehittymistä.  

    Tutustu Nuorisoseurojen eduskuntavaalitavoitteisiin.  

    Lisätietoja:  
    Pääsihteeri Annina Laaksonen  
    Suomen Nuorisoseurat  
    annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi  
    040 726 7450   

     

  • Satu Snirvi on Etelä-Suomen Nuorisoseurojen vuoden 2022 nuorisoseuralainen

    Satu Snirvi on Etelä-Suomen Nuorisoseurojen vuoden 2022 nuorisoseuralainen

    Etelä-Suomen Nuorisoseurojen vuoden 2022 nuorisoseuralaiseksi on valittu Huuva-Särkijärven varapuheenjohtaja Satu Snirvi. Satu on omalla vapaaehtoistoiminnallaan elävöittänyt koko alueen toimintaa. Hän toimii aktiivisesti koko kyläyhteisön hyväksi mm kokoamalla ja ohjeistamalla elävää joulukalenteria. Hän on ollut ideoimassa yhdessä muiden  kanssa nuorisoseuran kyläiltoja. Hän on koordinoinut kesätoreja jo 20-vuoden ajan.  

    Satu Snirvi on toiminut omassa nuorisoseurassaan niin ohjaajana kuin johtokunnan jäsenenä. Huuvarin-Särkijärven Nuorisoseuran 100-vuotisjuhlien ohjelmassa hänellä oli myös iso vastuu tanssiesityksen kokoamisessa ja ohjaamisessa esityskuntoon.  Satu Snirvi on aktiivinen ja innostunut talkoolainen ja innostuksellaan saa monet muutkin mukaan talkoisiin ja muuhun toimintaan.  

    Valinta julkistettiin Askolan kunnan itsenäisyysjuhlassa 6.12.2022. Onnea Satu valinnasta vuoden 2022 Etelä-Suomen alueen nuorisoseuralaiseksi.  

  • Saaran TET-viikko

    Saaran TET-viikko

    Tähän viikkoon on mahtunut paljon. Aluksi minua jännitti, mitä viikko tulisi sisältämään. Jännittäminen oli turhaa, koska uusiin tilanteisiin tottui nopeasti. Ystävälliset ihmiset ympärilläni ja hyvä ilmapiiri oli mahtava asia. Oli helpottavaa huomata, kuinka avomielisesti minut otettiin vastaan.

    Viikkoni alkoi Tikkurilan toimistolla. Päivän kohokohta oli kuitenkin Munkkivuoren nuorisotalolle meneminen. Kävimme kaupassa ennen sinne menoa ja ostimme Toast Bariin tarvikkeita. Kun olimme tehneet ostokset, kävelimme nuorisotalolle. Siellä tapasin uusia ihmisiä, joiden kanssa puhuimme esimerkiksi Avartista. Kun nautimme leipiä, askartelimme samalla pikkujoulukoristeita.    

    Toisena päivänäni aloitin taas toimistolta. Siellä askartelin askartelumalleja pikkujouluja varten. Lähdimme Myllykylään Luova lava -kerhoa kohti. Lapset olivat todella mukavia. He kertoivat kuulumiskierroksella päivästään sekä siitä, mitä he ajattelivat lapsen oikeuksista. Pian he pääsivätkin jo vauhtiin näytelmänsä kanssa. Siinä oli hauska juoni, joka sopii täydellisesti pikkujouluihin näytettäväksi. Lopuksi pääsimme vielä askartelemaan lisää.

    Keskiviikkona päiväni alkoi Redistä. Siellä teimme töitä vapaakaupungissa. Se oli tilana mukava, ja hyvä työtila. Kirjoitin siellä myös tekstin, joka julkaistiin Stadin nuorisoseurojen Instagramissa. Kun aika koitti, lähdin kohti Käpylää. Siellä apuohjasin kahta kokkikerhoa. Ensimmäisessä ryhmässä oli vähän nuorempia lapsia ja toisessa vanhempia. Lapset tekivät pitsaa. Herkullinen tuoksu kohosi uunista ja täytti koko luokan. Pitsa näytti maistuvan.

    Torstaina aloitin taas toimistolta, jossa askartelin askartelumallit loppuun. Lähdimme seuraavaksi Herttoniemeä kohti. Siellä oli kaksi Luova lava – kerhoa. Tanssimme ensimmäisen ryhmän kanssa alussa. Leikin nimi oli tanssistop. Lapset tykkäsivät siitä paljon ja he eläytyivät leikkiin kunnolla. Leikimme myös sähkötysmurhaajaa, josta he myös pitivät. Leikkien jälkeen alkoi näytelmän harjoitteleminen. Näytelmä oli luova ja hauska. Kun seuraava ryhmä tuli, aloitettiin taas kuulumiskierroksella. Kun kuulumiset oltiin käyty, alkoi esityksen harjoitteleminen. Lopuksi leikimme sähkötysmurhaajaa. Uskon että he pitivät myös leikistä.

     Tämä on ollut silmiä avaava kokemus. Erilaisten kerhojen toimintaan tutustuminen on ollut miellyttävää. Tähän viikkoon on mahtunut paljon askartelua, josta olen myös tykännyt. Tämä TET- viikko on opettanut minusta itsenäisemmän työskentelijän, kasvattanut rohkeuttani sekä parantanut vuorovaikutustaitojani.

    Kirjottanut Saara

  • Syyskauden kuulumisia

    Syyskauden kuulumisia

    Elokuun lopulla, syyskauden alussa kirjoitin että syksyllä on tulossa paljon tapahtumia ja webinaareja. Näin on tosiaan myös ollut! Nyt eletään marraskuun loppua ja paljon on kolmessa kuukaudessa tapahtunut.

    Syksyn aikana on kierretty ahkerasti seuratapaamisissa. Sysmässä, Nurmijärvellä ja Asikkalassa oltiin alueellisella seuratapaamisella; mukana näissä tapaamisissa oli 12 eri paikallisseuraa. Lisäksi on tavattu muutamia seuroja yksittäisillä seurakäynneillä ja Seurakäyntipäivänä valtakunnallisesti.

    Ahtialan-Koiskalan nuorisoseuran tapaamisessa pääsimme seuraamaan päivätansseja.

    Nuorten Vaikuttajien alueellinen tapaaminen pidettiin lokakuussa Helsingissä. Tapaamisessa oli mukana yhdeksän nuorta, kolme mentoria ja neljä aikuista ohjaajaa. Ohjelmassa oli muun muassa Helsingin kaupunginvaltuutettu Sini Korpisen tapaaminen sekä tutustuminen suomalaiseen päätöksentekojärjestelmään. Pääsimme myös tapaamaan kaksi eri somevaikuttajaa Saara Danielan ja Carola Hakolan sekä nuoret pohtivat yhdessä Nuorisoseurojen eduskuntavaalitavoitteita.

    Nuorten Vaikuttajien ryhmäkuva Carola Hakolan kanssa.

    Etelä-Suomen Nuoret Vaikuttajat (Etelän Vetelät) on aktiivinen ja keskusteleva ryhmä. Tapaamisesta saatiin hyvää palautetta ja ryhmä tapaa vielä alueellisessa tapaamisessa ensi helmikuussa sekä valtakunnallisessa tapaamisessa toukokuussa.

    Lokakuussa vietettiin Etelä-Suomen Aluefoorumia Lahdessa ja Hollolassa. Aamupäivä käytettiin tehokkaaseen työskentelyyn muun muassa tulevaisuus -työpajassa sekä keskustellen varainhankinnasta ja toimintakertomuksista. Illalla olimme yhdessä Hollo&Martta -festivaalin Karjalaisessa Sadonkorjuujuhlassa. Kiitos kaikille mukana olleille, toivottavasti ensi keväänä nähdään samoissa merkeissä!

    Syksyn aikana alueella on myös ollut järjestyksenvalvojan kertauskoulutusta ja ensiapukoulutusta sekä erilaisia webinaareja esimerkiksi energiakriisiin liittyen. Olemme myös kirjoittaneet Etelä-Suomen alueelle muutamia hankehakemuksia. Näistä tiedotetaan lisää mikäli hankesuunnitelmat saavat rahoitusta.

    Ensi viikolla valitaan järjestölle uusi puheenjohtaja, kun Ragni siirtyy erovuoroisena pois hallituksesta. Eletään siis jänniä aikoja!

    Mukavaa alkavaa talvea, toivottelee toiminnanohjaaja Johanna