Etelä-Suomen alueella aloittaa uusi nuorten paikallinen vaikuttajahanke
Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti myöntää Etelä-Suomen aluetoimiston uudelle vaikuttajahankkeelle valtionavustusta. Uusi hanke kulkee nimellä ”Vintiöstä vaikuttajaksi – murkusta muutoksentekijäksi” ja sen tavoitteena on saada nuorelle osallisuuden, mukaanottamisen ja
vaikuttamisen kokemus.
Nuorten paikallinen vaikuttajahanke on Suomen Nuorisoseurat ry:n Etelä-Suomen aluetoimiston
toteuttama ja hallinnoima nuorisotyön ja -toiminnan kehittämishanke, joka vahvistaa alueella
toimivien nuorten vaikuttamisosaamista sekä itselleen mielekkään toiminnan toteuttamista
paikallisesti. Hanke edistää alueen yhdistystoiminnan moninaisuutta ja tekee näkyväksi
yhdistyksissä tehtävää kasvatustyötä.
Tavoitteen toteutumiseksi kootaan 5-8 nuorten paikallista vaikuttajaryhmää alueelle Lahti-Orimattila-Pukkila-Porvoo-Pornainen. Jokainen nuori voi tulla toimintaan mukaan ja vaikuttaa itseään kiinnostaviin asioihin niin paikallisesti kuin alueellisestikin.
Hankkeen toteutuksesta vastaa kokoaikainen projektikoordinaattori, joten tulevan kevään aikana Etelä-Suomen alueella aloittaa uusi työntekijä. Hankkeen edistymisestä pääsette kuulemaan pian lisää!