Uusi Osaava pelisuunnittelija -osaamismerkki haettavissa

Nuorisoseurojen kautta voi hakea uutta osaamismerkkiä. Osaava pelisuunnittelija -osaamismerkki on suunnattu henkilöille, jotka ovat osallistuneet osallistavan pelisuunnittelun ryhmään, jossa on tuotettu oma peli.

Osaamismerkki kehitettiin Livohka -hankkeessa, jossa pohjoiskarjalaiset nuorten ryhmät pääsivät suunnittelemaan itse keksimänsä pelin alusta loppuun asti. Ainoa rajaus oli, että pelit eivät voineet olla digitaalisia. Nuoret loivat hankkeen aikana monenlaisia pelejä aina liikunnallisesta pelistä pakohuoneisiin.

Jokainen Livohkan toiminnassa mukana ollut nuori sai hakea merkkiä itselleen. Osaamismerkki näyttää, että sen saaja tuntee pelisuunnittelun prosessin, on osallistunut pelisuunnittelun eri vaiheisiin osana ryhmää, tunnistaa oppimiansa asioita sekä omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan, ja ymmärtää harrastustoiminnan merkityksen osana omaa elämää ja hyvinvointia.

Osaamismerkki jää osaksi Nuorisoseurojen osaamismerkkikirjastoa, ja on jatkossa kenen tahansa vastaavassa toiminnassa mukana olevien haettavissa ja hyödynnettävissä.

Osaamismerkistä hyötyä töihin tai kouluun hakiessa

Osaamismerkki on tapa tunnistaa ja antaa tunnustusta yhdistys- ja harrastustoiminnassa kertyneestä osaamisesta. Merkkiä voi hyödyntää esimerkiksi CV:ssä työpaikkaa hakiessa tai oppilaitosten valintakokeissa. Työelämän tai opintojen ulkopuolella olevalle nuorelle toiminnan opinnollistaminen voi olla erityinen motivaatiotekijä toimintaan osallistumiselle.

Nuorisoseuratoiminnasta hankittua osaamista voi todentaa yli 30 merkin kautta. Merkkejä voi hakea esimerkiksi esihenkilönä toimimisesta, asiakaspalvelusta, seurantalon ylläpitämisestä, harrastamisesta ja ohjaamisesta.  

Lue lisää

Kauhua, aakkosia ja ilkeitä lohikäärmeitä – nuorten suunnittelemat pelit lanseerataan

Osallistavan pelisuunnittelun mallilla mielekästä tekemistä ja omien taitojen vahvistamista – Nuorisoseurat-verkkolehti

Pelillistäminen kulttuurisessa nuorisotyössä – Nuorisoseurat-verkkolehti