Archive
Monthly Archives: helmikuu 2025

J. H. Erkon kirjoituskilpailuun etsitään nuorten tekstejä

J.H. Erkon kirjoituskilpailu 2025 on avoinna – tekstilajina on lyriikka ja kilpailuaikaa maanantaihin 31.3. asti Vuonna 1957 perustettu J.H. Erkon kirjoituskilpailu on yksi maamme vanhimmista ja arvostetuimmista kirjoituskilpailuista. Sen tarkoitus on löytää lahjakkaita ja kiinnostavia julkaisemattomia kirjoittajia ja auttaa heitä eteenpäin kirjallisella urallaan.  Kilpailuun voivat osallistua vuonna 1995 syntyneet ja sitä nuoremmat kirjoittajat. Kilpailuun osallistutaan sähköisesti […]

Lue lisää

”Tääl oli kivaa ja oli hyviä ruokia. 10 pistettä ja papukaijamerkki”

Etelä-Suomen Knoppi -ohjaajakoulutuksen toinen osa järjestettiin Meriharjun leirikeskuksessa helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Paikalla oli kahdeksan innokasta ohjaajaopiskelijaa sekä kolme kouluttajaa. Lisäksi Meriharjun alueella liikkui neljä DofE -seikkailijaa suorittamassa hopeatason harjoitusseikkailua yhdessä ohjaajiensa kanssa. Lauantaiaamu aloitettiin kertaamalla, mitä olimme jo edellisellä jaksolla marraskuussa tehneet Lahdessa. Muistelimme toistemme nimiä sekä leikimme muutaman nimi- ja tutustumisleikin. Kerrattiin myös Turvallisemman […]

Lue lisää